14.11.2011

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku

Ystäväni houkuttelemana päätin isänpäivän kunniaksi tehdä herkkullisen, makean ystävälle sopivan juustokakun. Pohjan makeus yllätti, seuraavalla kerralla jaffa-keksit vaihtuvat perinteisiin Digestiveihin.

pohja
300 g Jaffa-keksejä
50 g voita
6 palaa valkosuklaata


täyte
2 appelsiinia
2½ dl Flora Vispiä
200 g appelsiinituorejuustoa
130 g valkosuklaata
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua
1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Hienonna keksit käsin tai monitoimikoneella. Lisää sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele seos pitkulaiseen irtopohjaleipävuokaan tai halkaisijaltaan 23–24 senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Sulata valkosuklaasta noin 6 palaa ja levitä pohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

2. Kuori ja paloittele appelsiini pieniksi paloiksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma löysähköksi. Sekoita joukkoon lusikalla pehmennetty appelsiinituorejuusto, loput suklaalevystä sulatettuna sekä sokerit.

3. Kiehauta appelsiinimehu. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kermatuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi appelsiininpalat varovasti käännellen joukkoon.
Kaada massa vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Lasten koristelemana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti